Miksi

Olenko minä joku jätesanko, johon voi kaataa mitä vain? Jos sinulla on vaikeaa siskosi- tai työpaikan kanssa, niin minä en halua olla se johon kiukuttelusi kohdistat. Mene vaikka salille hakkaamaan tai potkimaan nyrkkeilysäkkiä, ja pura siellä kiukkusi.

Olenko arvostellut ulkonäköäsi? Miksi sinä teet niin? Miksi minä en kelpaa sellaisena kuin olen? Miksi sinä arvostelet kaikkea tekemääni? Mikään ei tunnu kelpaavan. Laitoin lihapataa.  Sanoin sinulle, että avaat suusi vain, että voit syödä. Mutta ei. Et voinut olla hiljaa, vaan aloitit mollaamisen. Tämä ei maistu samalle kuin Kyproksella. Tästä puuttuu jotain ja niin edelleen. Laitoin lihapataa vasta toisen kerran, joten miten ihmeessä se vielä voisi olla täydellistä. Mene syömään kyprokselle, siellä saat oikeanlaista lihapataa. Arvaa oliko mukava syödä? Ei ollut.
Minä en ole täydellinen, eikä minusta sellaista koskaan tule. Sinun on hyväksyttävä minut karvoineen päivineen, kaikkine puutteineen.
"Haluan, että olet terve" kukapa ei halua olla terve, "Haluan, että olet laihempi" Haluan sitä ja tätä, rapsuta. 

En saanut edes sairastaa, piti ruveta terveeksi. Niin, kävin taas psykiatrilla, mutta en halunnut kertoa siitä koska minulle on tullut tunne, että suhtaudut vihamielisesti sairauteeni. En käskystäsi muutu terveeksi. Minullakin on ongelmia, mutta yritän olla purkamatta niitä sinuun.  Meillä molemmilla on ongelmia. Tiedän, että et ole niin vahva kuin monet luulevat, ja se ilmeisesti vaikuttaa käytökseesi. Taakkaa on liikaa kannettavaksi. Kaksi sairasta ja työpaikan aiheuttama stressi. Mutta voisitko silti vähemmän arvostella ja moittia ja mennä vaikka sinne salille? Useasti ole luvannut parantaa tapasi, mutta lupaus ei ole kovin kauaa kestänyt. Miten lie nyt?

Tuntuu kuin olisit järkyttynyt, että olen nykyään monesta asiasta erimieltä ja en halua tehdä kaikkea kanssasi, kuten käydä tansseissa. "Kyllä rakkaani" on ollut tähän asti oikea vastaus ja muu ei ole kelvannut. Mutta ei se niin voi aina mennä, että teemme jotain, koska sinä haluat. Ajattelet terveyttäni, kun vaadit liikkumaan, tai niin ainakin sanot. Vai onko se pelkoa, että jäät yksin vanhuuteen? Haluat, että elän kanssasi ainakin sata vuotiaaksi.

Hiljaisuuden vankilasta on vaikea päästä pois. Valitettavasti olen kasvanut siihen, että on parempi olla hiljaa ja vaieta ajatuksensa, koska seuraukset olivat ikävät, jos rehellisesti kertoi mielipiteensä. Olen sen joskus sanonut sinulle, että pelkään sinua jollakin tavoin. Äänesi, käytöksesi ja olemuksesi tuo jotenkin isän mieleen ja silloin menen lukkoon.
Harvapää kun olet, niin ethän sinä sitä muista.

Nyt olemme sitten tässä pisteessä, että kirjoitan, koska se on helpompaa. Kait tämä on parempi kuin ei mitään.

Miten tästä eteenpäin?

Fiinimmin

Pakinaperjantai

Saappaat olivat komerossa, ne olivat olleet siellä jo pitkään. Uudet saappaat, lähes käyttämättömät.
Matias katseli ulos ikkunasta . Siellä satoi. Töihin pitäisi lähteä, mutta ei oikein huvittanut. Mitähän sitä laittaisi jalkaan? Taas kengät ja sukat kastuu manaili Matias. Laita saappaat vaimo ehdotti. Saappaat? No, en tasan laita, se on varma sanoi Matias.

Kengät vettä lotisten Matias saapui työpaikalle. Mutta fiinimmin.

Lapsuus

Lapsuus
Toiset hymyilevät, toisilla katkerat juonteet
muistoja, menneestä.

Lapsuus
Onnelliset hymyilevät, koti, toisilla katkerat juonteet
muistoja, menneestä

Lapsuus
muistoja menneestä

Juoksukilpailu

Pakinaperjantai

Juoksukilpailu

Poika sanoi äidilleen: "Mä voitan sut, juostaan raput ylös". Yy, kaa, koo hep. Juoksu alkoi, poika johtaa, hän on varma voitostaan. Mutta voi! äiti kirii rinnalle ja melkein ohi. Maali!
Äiti sanoi, että: "tasapeli" Mutta poika on varma, että äiti oli ainakin jalan verran edellä. "Kuis vanha sä oot"? kysyi poika. Äiti vastasi: "Melkein kolmekymmentä". "Ei uskois, et noin vanha jaksaa juosta noin kovaa" tuumasi poika. Äiti nauroi, eikä poikakaan ollut katkera tappiostaan.

Äiti

Pakinaperjantai

Minä en tainnut olla koskaan hyvä äiti? äiti sanoi yllättäen.
Minä, minä mietin, mitä sanoisin.

Nyt, vuosia myöhemmin, mietin ottaisinko äidin luokseni asumaan.

Isä

Pakinaperjantai haaste.

Isä!

Miksi on vaikea antaa anteeksi? Olla kuin isä ja poika.
Yritit ratkoa ongelmat alkoholilla. Ankara ja ruumiillinen kuritus oli ainoa kasvatuskeino, jonka tunsit. Olet isäsi poika.

Ajoit pois vaimosi, äitini. Ajoit veljeni ennenaikaiseen hautaan.

Olin kahdeksantoistavuotias, kun muutin pois luotasi. Se oli minulle helpotus, elämä alkoi. Mutta katkeruus säilyi, muuttuen vihaksi ajoittain.

Sinä jatkoit elämääsi ja ihmettelit miksi en käy luonasi. Olit aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Vuosien kuluessa katkeruuteni hieman laantui ja yritin tehdä sovintoa. Mutta miksi se ei onnistunut? Tuntuu kuin se ei olisi sinua kiinnostanut. Luovutin.

Vuosia myöhemmin yritit tehdä sovintoa, mutta minä en kuunnellut. Luovutit.

Hait sääliä. Sen sinä osaat. Kerroit, että sinulla on Parkinsonin-tauti. Hetken luulin, että pääsemme sopuun ja kävin luonasi hieman useammin. Hetken luulin, että pääsemme sopuun, mutta väänsit televisiota kovemmalle. Uutiset ja urheilu, ne olivat tärkeämpiä kuin minä.
Nyt, kun olet vanha ja sairas toivot yhä, että kävisin luonasi useammin. Suljet jopa television. Minä olen katkera, aina vain. En vieläkään voi antaa anteeksi, koska kiellät kaiken. Kaiken sen mistä lapsuudessani sain kärsiä. Et halua. Tiedän, että muistissasi ei ole vikaa, sen olen huomannut. Muistat sen mikä on tarpeellista.

Miksi minä muistan? Miksi en voi unohtaa?

Isä!

Miksi on vaikea antaa anteeksi? Olla kuin isä ja poika.

Vesi

Tarinamaanantai

Talonmies Aatos Pikkarainen huuhteli jalkakäytävää, antoi veden virrata solkenaan. Viikonlopun jäljet piti siivota pois. Kello oli hieman yli viiden aamulla, joten jalankulkijoista ei ollut vielä harmia.

Pikkarainen huomasi tai pikemmin tiesi, että Ensio Koljonen oli verhojen takana katselemassa sekä tekemässä muistiinpanoja. Taloyhtiön hallitus saisi taas valituksia hänestä. Koska se oikein nukkuu, mietti Pikkarainen. Pitäisi vaihtaa taloyhtiötä, vaikka kaikki ne taitavat olla samanlaisia huokasi Pikkarainen.

Taitaa tulla kuuma päivä mietiskeli Aatos ja katseli pilvettömälle taivaalle. Aatos katseli nousevaa aurinkoa sekä tervapääskyjä ja yritti kuunnella niiden viserrystä. Viserryksen sijasta kuului Ension nariseva ääni: Eikö työ maista? Koljonen oli avannut ikkunan ja tuijotti vihaisena ulos. Mitä te meinaatte, antakaa veden virrata? sanoi Koljonen. Silloin vasta Aatos huomasi, että letkusta ei tullut vettä. Mitä ihmettä? Mitä nyt? Käyn tarkistamassa miksi vettä ei tule sanoi Aatos, ja kysyi ohimennen kiusatakseen Koljosta, oliko taloyhtiö jättänyt vesilaskun maksamatta? Ennen kuin Koljonen ehti vastaamaan mitään Pikkarainen katosi nurkan taakse etsimään vesipulan syytä. Syy löytyi heti, etsimättä. Kuljetusliike Roskanen ja ipanat oli kielloista huolimatta peruuttanut auton sisäpihalle ja samalla vesiletkun päälle. Mitä himskattia noitui Aatos. Samassa Pikkarainen kääntyi ja paineli takaisin kiireesti, sillä hän huomasi että auto oli tuotapikaa lähdössä. No, missä vika? Miksi vettä ei tule? kyseli Koljonen. Pikkarainen otti letkun ja odotti. Tehkää jotain huusi Koljonen vihaisena. Tehkää jotain, minä teen teist.. Koljosen huuto hukkui vesiryöppyyn, jonka hän sai päällensä.

Muutamaa päivää myöhemmin taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ihmetteli Aatokselle, miksi Ensio Koljonen oli niin hiljakseen ja rauhallinen. Jaa, mistäpä sitä voi tietää. Hänelle kuulemma sattui vesivahinko totesi Aatos Pikkarainen.