27 marraskuuta, 2006

Lapsuus

Lapsuus
Toiset hymyilevät, toisilla katkerat juonteet
muistoja, menneestä.

Lapsuus
Onnelliset hymyilevät, koti, toisilla katkerat juonteet
muistoja, menneestä

Lapsuus
muistoja menneestä

Juoksukilpailu

Pakinaperjantai

Juoksukilpailu

Poika sanoi äidilleen: "Mä voitan sut, juostaan raput ylös". Yy, kaa, koo hep. Juoksu alkoi, poika johtaa, hän on varma voitostaan. Mutta voi! äiti kirii rinnalle ja melkein ohi. Maali!
Äiti sanoi, että: "tasapeli" Mutta poika on varma, että äiti oli ainakin jalan verran edellä. "Kuis vanha sä oot"? kysyi poika. Äiti vastasi: "Melkein kolmekymmentä". "Ei uskois, et noin vanha jaksaa juosta noin kovaa" tuumasi poika. Äiti nauroi, eikä poikakaan ollut katkera tappiostaan.

Äiti

Pakinaperjantai

Minä en tainnut olla koskaan hyvä äiti? äiti sanoi yllättäen.
Minä, minä mietin, mitä sanoisin.

Nyt, vuosia myöhemmin, mietin ottaisinko äidin luokseni asumaan.

25 marraskuuta, 2006

Isä

Pakinaperjantai haaste.

Isä!

Miksi on vaikea antaa anteeksi? Olla kuin isä ja poika.
Yritit ratkoa ongelmat alkoholilla. Ankara ja ruumiillinen kuritus oli ainoa kasvatuskeino, jonka tunsit. Olet isäsi poika.

Ajoit pois vaimosi, äitini. Ajoit veljeni ennenaikaiseen hautaan.

Olin kahdeksantoistavuotias, kun muutin pois luotasi. Se oli minulle helpotus, elämä alkoi. Mutta katkeruus säilyi, muuttuen vihaksi ajoittain.

Sinä jatkoit elämääsi ja ihmettelit miksi en käy luonasi. Olit aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Vuosien kuluessa katkeruuteni hieman laantui ja yritin tehdä sovintoa. Mutta miksi se ei onnistunut? Tuntuu kuin se ei olisi sinua kiinnostanut. Luovutin.

Vuosia myöhemmin yritit tehdä sovintoa, mutta minä en kuunnellut. Luovutit.

Hait sääliä. Sen sinä osaat. Kerroit, että sinulla on Parkinsonin-tauti. Hetken luulin, että pääsemme sopuun ja kävin luonasi hieman useammin. Hetken luulin, että pääsemme sopuun, mutta väänsit televisiota kovemmalle. Uutiset ja urheilu, ne olivat tärkeämpiä kuin minä.
Nyt, kun olet vanha ja sairas toivot yhä, että kävisin luonasi useammin. Suljet jopa television. Minä olen katkera, aina vain. En vieläkään voi antaa anteeksi, koska kiellät kaiken. Kaiken sen mistä lapsuudessani sain kärsiä. Et halua. Tiedän, että muistissasi ei ole vikaa, sen olen huomannut. Muistat sen mikä on tarpeellista.

Miksi minä muistan? Miksi en voi unohtaa?

Isä!

Miksi on vaikea antaa anteeksi? Olla kuin isä ja poika.

Vesi

Tarinamaanantai

Talonmies Aatos Pikkarainen huuhteli jalkakäytävää, antoi veden virrata solkenaan. Viikonlopun jäljet piti siivota pois. Kello oli hieman yli viiden aamulla, joten jalankulkijoista ei ollut vielä harmia.

Pikkarainen huomasi tai pikemmin tiesi, että Ensio Koljonen oli verhojen takana katselemassa sekä tekemässä muistiinpanoja. Taloyhtiön hallitus saisi taas valituksia hänestä. Koska se oikein nukkuu, mietti Pikkarainen. Pitäisi vaihtaa taloyhtiötä, vaikka kaikki ne taitavat olla samanlaisia huokasi Pikkarainen.

Taitaa tulla kuuma päivä mietiskeli Aatos ja katseli pilvettömälle taivaalle. Aatos katseli nousevaa aurinkoa sekä tervapääskyjä ja yritti kuunnella niiden viserrystä. Viserryksen sijasta kuului Ension nariseva ääni: Eikö työ maista? Koljonen oli avannut ikkunan ja tuijotti vihaisena ulos. Mitä te meinaatte, antakaa veden virrata? sanoi Koljonen. Silloin vasta Aatos huomasi, että letkusta ei tullut vettä. Mitä ihmettä? Mitä nyt? Käyn tarkistamassa miksi vettä ei tule sanoi Aatos, ja kysyi ohimennen kiusatakseen Koljosta, oliko taloyhtiö jättänyt vesilaskun maksamatta? Ennen kuin Koljonen ehti vastaamaan mitään Pikkarainen katosi nurkan taakse etsimään vesipulan syytä. Syy löytyi heti, etsimättä. Kuljetusliike Roskanen ja ipanat oli kielloista huolimatta peruuttanut auton sisäpihalle ja samalla vesiletkun päälle. Mitä himskattia noitui Aatos. Samassa Pikkarainen kääntyi ja paineli takaisin kiireesti, sillä hän huomasi että auto oli tuotapikaa lähdössä. No, missä vika? Miksi vettä ei tule? kyseli Koljonen. Pikkarainen otti letkun ja odotti. Tehkää jotain huusi Koljonen vihaisena. Tehkää jotain, minä teen teist.. Koljosen huuto hukkui vesiryöppyyn, jonka hän sai päällensä.

Muutamaa päivää myöhemmin taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ihmetteli Aatokselle, miksi Ensio Koljonen oli niin hiljakseen ja rauhallinen. Jaa, mistäpä sitä voi tietää. Hänelle kuulemma sattui vesivahinko totesi Aatos Pikkarainen.

Caaca ja Pikkis

Pakinaperjantai

Helsinki. Veli halusi herneputken. Pikkis keksi, että viereisellä ratapihalla olevista höyryvetureista niitä saisi ja oikein lasiset. Kiivettyään veturiin ongelmaksi muodostui se miten ne saisi irti. Onneksi penkin alta löytyi iso jakoavain, jolla voi naputella putket irti. Jakoavaimella napautus putkeen. Putki hajosi teräviksi piikeiksi. Seuraava putki. Sekin hajosi teräviksi siruiksi. Seuraava putki. Seuraava veturi. Seuraava veturi. Juuri kun vihdoin, melkein ehjä putki oli kädessä, Toralinnan -rautatieläisten kerrostalon- talonmies yllätti itse teossa. Ei auttanut selitykset. Väärät veturit. Ei ne olleetkaan hylättyjä.

Kesäsiirtola, jossakin. Caaca sai lempinimensä.

Lauritsala. Caaca neuvoi mistä kioskista voi ostaa maissipiipun ja mistä saa Kiltaa tai Claania.

Lappeenranta, Pusupuisto. Pieniä lepatttavia liekkejä siellä täällä. Caaca ja Pikkis olivat keräämässä kastematoja. Caaca oli saanut päähänsä ostaa virvelin. Samoin sen, että rahat virveliin kerätään kastematoja myymällä. Monet illat selattiin Nyt Nappaa-luetteloa ja katseltiin vieheitä ja vapoja sekä haaveiltiin suurista kaloista. Kastematoja kerättiin, kunnes niitä oli riittävästi myynnin aloittamiseen. Prinsessa Armadan vieressä niitä oli hyvä myydä ja kauppa kävi. Kesän lopussa rahat olivat vihdoin kasassa virvelin ostoon. Virveli jäi ostamatta. Ei ostettu mitään muutakaan.

Junassa matkalla kotiin. Juna oli puksuttanut Kouvolasta kohti Inkeroista jonkin aikaa, kun Pikkis huomasi yllätten, että mehän olemme tulossa Inkeroisiin ja ryntäsi suin päin ovelle sekä ulos junasta, kun juna pysähtyi. Pikkis upposi lumihankeen, kun ei katsonut mihin hyppää. Väärälle puolen junaa tietenkin. Caaca seisoi ovella ja naureskeli ettei me vielä olla Inkeroisissa, tää on Tehtaanmäki. Juna lähti liikkeelle, mutta umpihangessa Pikkis ei päässyt takaisin junaan. Voi itku! Caaca ryntäsi takaisin sisälle ja kohta lensi matkalaukku ja muut nyssäkät hankeen ja Caaca perässä. Ratajätkät katselivat ja olivat huolissaan pojista. Kun heille selvisi, että matka oli Inkeroisiin he naureskelivat ja kertoivat matkaa olevan vain kilometrin verran. Matkalla alkoi lumisota, joten kävely sujui hitaasti, mutta kiirettä ei ollut, junan vaihtoon oli aikaa. Asemalla vielä viimeiset lumisodat ennen junaan nousua.

Metsäkylä. Romanttinen, hempeä ja vakava Caaca alkoi kuoriutumaan. Pikkis oli ihmeissään. Vielä kuitenkin yhteiset nuotiot metsässä ja ruisleivän paistoa nuotiossa, runsaasti voita. Vaeltelua metsissä. Keskustelua tulevaisuudesta. Vakavahenkistä jopa. Pikkis oli ihmeissään. Caaca aloitti keskikoulun.

Metsäkylä Lämmin kesä. Menojalkaa vipatti, mutta lupa puuttui. Caaca halusi ja pääsi ulos. Pikkis joutui sulkemaan oven lähtijän perään ja hiipimään takaisin sisälle. Hälytyslangan ulos laskettuaan saattoi käydä nukkumaan. Aamuyöllä Caaca veti langasta ja peltinen jalkapallopeli rämisi, jolloin Pikkis hiipi alas ja päästi kulkijan sisälle. Caaca kertoi yöstä sen mitä katsoi tarpeelliseksi ja poltti piipussa koivunlehtiä. Pikkis yritti nukkua, mutta Caaca haaveili ja jutteli. Näin jatkui kesä elokuuhun. Vain lievää huutoa yöllisistä seikkailuista. Tietenkin kolina kuului vanhempien makuuhuoneeseen. Muutto jälleen.

Hamina. Caaca löysi ikäistään seuraa. Kotiarestia. Mennä piti, aina vain. Caaca odotti isän yövuoroa ja lähti yöhön. Pikkis joutui kertomaan, että kukaan ei ollut poistunut. Joskus jäit kiinni ja taas tuli kotiarestia. Se ei sinua lannistanut. Poistuit aina kun voit. Vielä jaksoit nauraa ja ilakoida silloin tällöin. Kiusata Pikkistä ja lauleskella Hectorin Palkkasoturia. Äidin Partneraski kului omituisen nopeasti. Vihdoin tupakat talon puolesta, tosin vain aski viikossa. Sokkoa kerrostalon pimeässä alakerrassa, mutta mihin katosivat Caaca ja tytöt. Sokko loppui ja kesä. Koulu alkoi. Caaca halusi lopettaa keskikoulun. Silloin tällöin keskustelimme. Olit muuttunut vakavaksi. Joskus suunnittelit tulevaa ja haavelit, kuten tapanasi oli, mutta aina vain harvemmin. Pikkis ei aina jaksanut kuunnella, lapsi vielä.

Hamina, joulunalus. Kysyit tulenko saattaamaan? Lupasin tulla. Seuraavana päivänä hait joulutodistuksen. Kävit kotona. Poistuit hiljaa, ettei kukaan kuule, kuten tapanasi oli.

Hamina, Ristniemi. Kävin saattamassa Caacan.

Sisarukset

Pakinaperjantai

Kuvitteellinen tarina

Sisarukset

Kaisa Lehtonen istui junassa. Aamulla herätessään Kaisa ei osannut kuvitella, että illalla istuisi junassa, matkalla etelään.
Aamuposti oli tuonut viralliselta tuoksuvan kirjeen. Maailmanlaajuinen globaali rakennusliike Myyräntyö siinä ilmoitti lunastavansa hänen tonttinsa ja talonsa. Käypään hintaan. Hinnasta päätellen rakennusliikkeelle käypään hintaan. Hänen tonttinsa kohdalle oli päätetty rakentaa huoltoasema- palvelukeskus. Hän oli kyllä lukenut lehdestä joistain suurista suunnitelmista läheisen tunturin kylpylä-laskettelukeskuksesta, mutta että huoltoasema. Kaisa ei ollut eilisen teeren poikia. Kirjeen luettuaan hänen taistelutahtonsa nousi ja siinä samassa hän pakkasi tarpeelliset tarvikkeet mukaansa ja lähti kohti rautatieasemaa. Ilman mitään suurempia suunnitelmia. Minulta ette taloa vie, jupisi Kaisa.

Kaisa istui siis yöjunassa ja ihmetteli maailman menoa. Kännykkä pirisi. Kaisa vastasi. Ääni puhelimessa tiedusteli, että onko itse Kaisa Lehtonen. Kaisa vastasi, että on ja kerkesi ajattelemaan, taas lehtikauppias. En tilaa mitään sanoi Kaisa nopeasti ja aikoi sulkea puhelimen, kiitos ja näkemiin. Älä sulje, pyysi ääni. Täällä on veljesi, Petteri Peltopyy.

Hiljaisuutta kesti jonkin aikaa. Vihdoin Kaisa sanoi: Älkää viitsikö! Ei minulla ole veljeä. Kyllä minä olen sanoi Petteri. Voisimmeko tavata? Minä asun Helsingissä.. Kaisa keskeytti puheen ja ilmoitti olevansa junassa ja tulossa Helsinkiin ja samalla vaivalla hän voisi haukkua maanrakoon myös Petterin. Osoite? Kaisa kysyi. Saatuaan osoitteen hän raapusti sen paperille mitä sattui löytymään käsilaukusta. Silloin hän huomasi unohtaneensa rakennusliikkeen kirjeen keittiön pöydälle. No, kyllä se löytyy muutenkin Kaisa lohduttautui, iso firma.

Aamulla Kaisa riensi ensitöikseen kahville, muuten ei päivä lähde käyntiin. Kaksi euroa kuppi ja hirveää litkua Kaisa kauhisteli. Toista kupillista Kaisa ei huolinut vaikka oli tottunut juomaan useamman kupillisen aamulla.

Ja sitten töihin, nyt alkaa sota. Ensin oli pelastettava talo ja sitten mikä lie Petteri saisi kuulla kunniansa. Kaisa etsi puhelinkoppia ja luetteloa, josta etsiä firman osoitteen. Vaan puhelikoppia ei löytynyt. Aamukiireisiltä ihmisiltä Kaisa ei kehdannut kysyä, joten oli turvauduttava kännykkään. Kuinka voin auttaa? Kaisa sai ohjeet.

Suomen divisioonan maajohtaja Petteri Peltopyy piti alaisilleen kannustus-porkkana- ja raippapuhetta. Kolmen viimeisen kvarttaalin tuloksen perusteella olemme jääneet tulostavoitteesta jo tuhat euroa. Osakkeenomistajat eivät ole tyytyväisiä. Tilanteelle on tehtävä jotain. Se jotain on: Kustannustehokkuus on saatava paremmaksi, tuotto/panos suhde pitää saada nousemaan. Sijoitettua euroa kohti pitää saada kaksi takaisin. Työntekijät pitää sitouttaa yritykseen. Joka kolmas työntekijä saa lähteä.
Sen lisäksi olemme perustaneet kehitysjohtajan toimen, kuten tiedätte. Uusi kehitysjohtaja aloittaa ensi kuussa ja hänen ensimmäinen ja tärkein tehtävänsä on kehittää optio-ohjelma... Samassa ulkopuolelta alkoi kuulua meteliä. Kaisa Lehtonen oli saapunut globaalin liikkeen Suomen divisioonan päämajaan.

Petteri Peltopyy keskeytti kokouksen, tärkeimmät asiat tuli jo sanottua. Kyllä tämä kanssa on hommaa huokaili Petteri. Kaisa hätisteli käsilaukullaan ulosheittäjät loitommalle ja marssi Petterin huoneeseen.
Kuulkaas mies! Minä en talostani luovu, ettäs sen tiedätte. Rakentakaa huoltoasemanne muualle Kaisa sanoi vihaisella äänellä.
Anteeksi, mutta mistä on kyse? Kysyi Petteri. Kuka te olette? Mistä talosta te puhutte?
Mie oon Kaisa Liisa Lehtonen, Nietuvaarasta ja työ aiotte ryöstää miult talon ja maat. Miehää en niist luovu Kaisa innostui selittämään. Mie soitan just Hannu Karpolle. Taas viedään köyhää kuin pässiä narussa. Mie alotan nälkälakon, mitäs siihen sanotte?

Kuulkaas nyt rouva! Minullakin on esimieheni sanoi Petteri. Käsky rakentaa on varmaan tullut ylempää. En minä niitä käskyjä voi muuttaa Petteri selitti. Hyvä rouva! Älkää huiskiko sillä käsilaukulla, sattuu. Kuulkaas.. silloin Petteri muisti, eikö hän juuri eilen soittanut Kaisa Lehtoselle. Sopinut tapaamisen, vaikkakaan ei näissä merkeissä, eikä hänen työhuoneessaan ollut tarkoitus tavata. Anteeksi, mutta minä olen Petteri Peltopyy. Soitin teille eilen sai Petteri sanotuksi. Kaisan käsilaukku putosi. Mitä? Tämäkin vielä! Kaisa istuutui. Petteri lähetti ulosheittäjät tiehensä, jotka olivat odottaneet sopivaa tilaisuutta saattaa Kaisa ystävällisesti mutta kohteliaasti ulos talosta.

Soititte, luultavasti, luulen niin Kaisa epäröi. No, antaa kuulua! Kertokaa! Sanoi Kaisa kun hän oli hieman toipunut järkytyksestä.
Petteri aloitti selostuksensa. Viipurissa, evakkojunaan noustessa, Kaisan ote oli irronnut äidin hameen helmasta ja siinä mylläkässä Kaisa jäi jälkeen. Äiti oli etsinyt Kaisaa laiturilta ja asemalta sen minkä oli kerinnyt ennen junan lähtöä ja sen jälkeen junasta mutta Kaisaa ei löytynyt. Kaisaa etsittiin monia kertoja, mutta aina tuloksetta. Minä olin sylivauva, joten en voinut muistaa sinua, eikä äiti koskaan maininnut sinua, kun tulin isommaksi. Asia salattiin minulta täysin. Sain vihdoin vihiä olemassa olostasi, kun satuin näkemään kuvan Viikkopulinoissa. Muistin, että äidillä oli samanlainen kuva albumissa, jota hän oli usein salaa katsellut kun luuli etten huomannut. Äiti kerkesi kertomaan ennen kuolemaansa tapahtuneesta ja pyysi ottamaan selville oletko sinä hänen Kaisansa. Työkiireiden johdosta asian selvittäminen kesti.
Kaisa muisti laittaneensa kuvan Viikkopulinoihin, jossa voi kysyä vanhoista valokuvista, josko joku sattuisi tunnistamaan, että kuka on kuka. Kaisa oli usein ihmetellyt miksi hänellä oli kyseinen valokuva. Saattoi johtua kauniista kiiltokuvasta joka oli liimattu valokuvan taakse. Sitä Kaisa oli pienenä ihaillut.
Kaisa itse ei muistanut Viipurin tapahtumasta mitään, ei vaikka kuinka muisteli.

Kaisa oli edelleen epäluuloinen. Ihmekös tuo. Mies väittää olevansa hänen veli ja oli viemässä hänen taloaan. Minulla on kuva mukana, katsoka itse sanoi Petteri ja näytti kuvaa. Kyllä, kuva oli täsmälleen samanlainen kuin Kaisalla oli, siis oli, koska lehti ei ollut palauttanut kuvaa. Kotia mennessä käyn vaatimassa kuvan takaisin mietti Kaisa.
Äiti, Petteri ja Kaisa samassa kuvassa. Kaisa katseli Petteriä ja huomasi yhdennäköisyyttä.

Petteri katseli Kaisaa ja teki päätöksensä.

Petteri soitti jonnekin ja tilasi kahvia, voileipiä ja joitain papereita, mutta Kaisa ei kunnellut, sen verran ymmällään hän vielä oli ja huolissaan talostaan.

Kahvi maistui Kaisalle mutta voileipiin hän ei koskenut. Nälkälakossa, hän muistutti Petteriä.
Vielä soitto sihteerille ja autonkuljettajalle sitten Petteri sanoi Kaisalle no, eiköhän lähdetä katsomaan mitä tässä voi tehdä asian hyväksi.

Maailmanlaajuisen globaalin rakennusliike Myyräntyön Suomen divisioonan maajohtaja Petteri Peltopyy antoi viimeisen käskynsä johtajana, Nietuvaaraan, Petteri sanoi kuljettajalle. Jossakin matkan varrella Petteri poltti nipun sopimuspapereita. Tulen loimussa näkyi vielä hetken allekirjoitus: Petteri Peltopyy.

Veneretki

Tarinamaanantai

Kolme resuista miestä istui rantakalliolla aamuauringon kajossa ja katseli merelle, ihmetellen mitä oli tapahtunut.

Kalle Airaksinen 52-vuotta eläkeläinen. Tuhnu-Kallena paremmin tunnettu. Joutui eläkkeelle valtavien ilmavaivojen vuoksi. Leikkauksessa unohtui sideharsotuppo sisuskaluhin. Tuppo poistettiin mutta se oli myöhäistä. Tuppo kerkesi aiheuttamaan pysyvän vaurion, ilmavaivat.

Taisto Meriläinen, sotilasmestari evp eläkkeellä. Hän oli muuten mukava mies mutta hieman huolimaton. Kunhan on sinnepäin, kuultiin Taiston usein sanovan.
Taisto ajeli kohti Villikissa-baaria, jossa Tuhnu-Kalle odotteli. Et kai ole syönyt hernekeittoa? Kysyi Taisto ensimmäiseksi, kun Kallen tavarat lastattiin kyytiin. En ole, vakuutti Kalle. Matka jatkui kohti venevalkamaa.

Urpo Nikula, sotilasmestari evp eläkkeellä, odotteli kärsimättömänä. Hänen veneensä ”Vanha Norppa” oli puunattu ja huollettu viimeisen päälle. Niuho Nikula vilkuili kelloaan ja kiukutteli myöhässäolijoista, samalla vahaten ja kiillottaen veneen kantta.
Vihdoin Tuhnu-Kalle ja Taisto saapuivat. Niuho Nikula katseli, kun tavaroita nosteltiin juuri vahatulle kannelle. Verenpaine nousi kohisten. Olisihan sitä voinut perän kautta, yritti Niuho Nikula, mutta kukaan ei kuunnellut. Taisto oli sinnepäin ja Kalle tuhisi hiljaa.

Joutilaat miehet valmistautuivat lähtemään merelle ja heti puolenpäivän jälkeen kaikki oli valmista, kun Niuho Nikula sai tavarat järjestettyä Taiston jäljiltä oikeille paikoille. Nikula käynnisti moottorin ja matka alkoi. Matka suuntautui ulkomerelle. Kuten veneillessä usein on tapana, niin myös tällä kertaa, kapteeni Urpo kaivoi pullon esille ja tarjosi juotavaa. Juotava rentoutti mukavasti Urpoa ja muita miehistön jäseniä. Liika niuhotus karisi Urposta. Matkalla Taisto räpläsi harjoittelumielessä jotain narua, aukoi solmua ja yritti saada samanlaisen aikaiseksi mutta ei onnistunut, vain sinnepäin. Mielessä kangasteli oma vene. Iltapäivällä Vanha Norppa saapui Paukku-saaren edustalle. Miehistö valmistautui nousemaan maihin.
Urpo Nikula, jostain kumman syystä, käski Taistoa heittämään ankkurin. Tuhnu-Kallea ei uskaltanut pyytää, koska ponnistus saattaisi aiheuttaa tuhnuja. Sinnepäin sanoi Taisto, kun ankkuri molskahti veteen. Taisto, sido kiinnitysköysi, vaikka tuon kiven ympärille sanoi Urpo osoittaen sopivan näköistä murikkaa rannalla. Yleensä Urpo hoiti itse ankkurin ja kiinnitysköydet mutta miten lie nyt lipsahti.
Mitenkä nämä solmut oikein? Noh! Kuhan on! Pysyyhän se näinkin, sinnepäin manasi Taisto.

Vene oli ankkuroitu ja tavarat eli teltta, evästä ja juomista kannettu maihin. Tarkoitus oli yöpyä veneessä, joten telttaa luultavasti ei tarvita vaikka se mukana olikin. Tuhnu-Kalle ehkä joudutaan eristämään, mutta vain ehkä.

Kalle, Taisto ja Urpo, kolme onnellista miestä istuvat rantakalliolla ja keskustelevat elämän tärkeistä asioista kuten: miksi naiset ovat olemassa? Onko ja miksi, jos on? Onko avaruudessa älytöntä elämää? Voittaako joku formula F1-mestaruuden?
Ilta kului rupatellen, evästä syöden ja juomia nauttien. Taisto ja Urpo eivät huomanneet, kun Kalle söi himoitsemaansa tuoretta ruisleipää. Suunniteltiin seuraavan päivän ohjelmaa. Kalastusta, henkevää keskustelua, loikoilua ja naatitaan. Silloin kuului omituinen possahdus mereltä. Miehet havahtuivat mutta kun eivät havainneet mitään outoa jatkoivat keskustelua. Keskustelu jatkui. Aika kului. Ääni alkoi kohoamaan, kun päästiin urheilun saralle mutta aleni jälleen kun ruvettiin esittelemään arpia, joita oli tullut vuosien myötä. Taas kuului omituinen tusahdus. Taisto ja Urpo katsoivat Tuhnu-Kallea, mutta tämä ei myöntänyt tehneensä mitään. Ääni kuului mereltä sanoi Kalle. Niin taisi, samankaltainen kuin se aikaisempi ääni totesi Urpo. Niuho Nikula palasi takaisin ja totesi, että olisi aika käydä nukkumaan, kello lähentelee jo puolta yötä, jos aiotaan lähteä aamulla kalaan.

Pikaisen neuvottelun päätteeksi ja varmuuden vuoksi Kalle päätettiin eristää ja laittaa telttaan nukkumaan. Kalle vastusti ajatusta mutta minkäs teet. Kapteenin sana on veneessä laki. Kallelle kasattiin pikaisesti teltta ja miehet kömpivät nukkumaan, Taisto ja Urpo veneeseen ja murjottava Tuhnu-Kalle telttaan.

Myöhemmin yöllä nousi tuuli ja Kallelle tuli kylmä teltassa. Kalle päätti mennä veneeseen nukkumaan. Ajatuksesta tekoihin ja niin hän hiipi veneen luo. Otti köydestä kiinni ja nousi veneeseen. Taiston tekemä kiinnitys petti mutta sitä ei Kalle huomannut. Tuuli yltyi ja painoi venettä ulos. Vanha Norppa keinui hetken ankkurin varassa, kunnes köysi petti Taiston jäljiltä.

Hytissä ilma alkoi olla kelvotonta. Taisto heräsi Tuhnu-Kallen tuhnuihin ja kömpiessään ulos herätti myös Urpon, joka ei hetkeen tajunnut missä oli ja miksi. Veneen perässä Taisto pisti tupakaksi ja rupesi hiljalleen rauhoittumaan. Vihdoin Urpo tuli jotenkin tolkkuihin ja herätti Kallen, kysellen mitä sinä hytissä teet? Mutta ei voinut oleskella pidempään vaan poistui Taiston luo ulos raittiiseen ilmaan.

Merenpohjassa kupli. Vuosien saastuminen ja pohjaan vajonneet kasvit tuottivat hapettomassa pohjassa metaania. Urpo katseli tupakoivaa Taistoa ja pyysi savuketta. Taisto sanoi no, mikä ettei ja ojensi savukkeen Urpolle.
Pohjasta nousi valtava kaasupurkaus kohti pintaa.
En minä yleensä polta mutta täällä merellä joskus.. silloin Urpo huomasi sytyttäessään savuketta, että vene ajelehti. Tuhnu-Kalle avasi hytin oven ja kaasupurkaus saavutti pinnan. Kuului valtava pamahdus ja vene kiisi ilmanpaineen ja aallon voimasta kohti Paukku-saarta.

Kolme resuista miestä istui Paukku-saaressa ja katseli rannikkovartioston veneen lähestymistä.