Sisarukset

Pakinaperjantai

Kuvitteellinen tarina

Sisarukset

Kaisa Lehtonen istui junassa. Aamulla herätessään Kaisa ei osannut kuvitella, että illalla istuisi junassa, matkalla etelään.
Aamuposti oli tuonut viralliselta tuoksuvan kirjeen. Maailmanlaajuinen globaali rakennusliike Myyräntyö siinä ilmoitti lunastavansa hänen tonttinsa ja talonsa. Käypään hintaan. Hinnasta päätellen rakennusliikkeelle käypään hintaan. Hänen tonttinsa kohdalle oli päätetty rakentaa huoltoasema- palvelukeskus. Hän oli kyllä lukenut lehdestä joistain suurista suunnitelmista läheisen tunturin kylpylä-laskettelukeskuksesta, mutta että huoltoasema. Kaisa ei ollut eilisen teeren poikia. Kirjeen luettuaan hänen taistelutahtonsa nousi ja siinä samassa hän pakkasi tarpeelliset tarvikkeet mukaansa ja lähti kohti rautatieasemaa. Ilman mitään suurempia suunnitelmia. Minulta ette taloa vie, jupisi Kaisa.

Kaisa istui siis yöjunassa ja ihmetteli maailman menoa. Kännykkä pirisi. Kaisa vastasi. Ääni puhelimessa tiedusteli, että onko itse Kaisa Lehtonen. Kaisa vastasi, että on ja kerkesi ajattelemaan, taas lehtikauppias. En tilaa mitään sanoi Kaisa nopeasti ja aikoi sulkea puhelimen, kiitos ja näkemiin. Älä sulje, pyysi ääni. Täällä on veljesi, Petteri Peltopyy.

Hiljaisuutta kesti jonkin aikaa. Vihdoin Kaisa sanoi: Älkää viitsikö! Ei minulla ole veljeä. Kyllä minä olen sanoi Petteri. Voisimmeko tavata? Minä asun Helsingissä.. Kaisa keskeytti puheen ja ilmoitti olevansa junassa ja tulossa Helsinkiin ja samalla vaivalla hän voisi haukkua maanrakoon myös Petterin. Osoite? Kaisa kysyi. Saatuaan osoitteen hän raapusti sen paperille mitä sattui löytymään käsilaukusta. Silloin hän huomasi unohtaneensa rakennusliikkeen kirjeen keittiön pöydälle. No, kyllä se löytyy muutenkin Kaisa lohduttautui, iso firma.

Aamulla Kaisa riensi ensitöikseen kahville, muuten ei päivä lähde käyntiin. Kaksi euroa kuppi ja hirveää litkua Kaisa kauhisteli. Toista kupillista Kaisa ei huolinut vaikka oli tottunut juomaan useamman kupillisen aamulla.

Ja sitten töihin, nyt alkaa sota. Ensin oli pelastettava talo ja sitten mikä lie Petteri saisi kuulla kunniansa. Kaisa etsi puhelinkoppia ja luetteloa, josta etsiä firman osoitteen. Vaan puhelikoppia ei löytynyt. Aamukiireisiltä ihmisiltä Kaisa ei kehdannut kysyä, joten oli turvauduttava kännykkään. Kuinka voin auttaa? Kaisa sai ohjeet.

Suomen divisioonan maajohtaja Petteri Peltopyy piti alaisilleen kannustus-porkkana- ja raippapuhetta. Kolmen viimeisen kvarttaalin tuloksen perusteella olemme jääneet tulostavoitteesta jo tuhat euroa. Osakkeenomistajat eivät ole tyytyväisiä. Tilanteelle on tehtävä jotain. Se jotain on: Kustannustehokkuus on saatava paremmaksi, tuotto/panos suhde pitää saada nousemaan. Sijoitettua euroa kohti pitää saada kaksi takaisin. Työntekijät pitää sitouttaa yritykseen. Joka kolmas työntekijä saa lähteä.
Sen lisäksi olemme perustaneet kehitysjohtajan toimen, kuten tiedätte. Uusi kehitysjohtaja aloittaa ensi kuussa ja hänen ensimmäinen ja tärkein tehtävänsä on kehittää optio-ohjelma... Samassa ulkopuolelta alkoi kuulua meteliä. Kaisa Lehtonen oli saapunut globaalin liikkeen Suomen divisioonan päämajaan.

Petteri Peltopyy keskeytti kokouksen, tärkeimmät asiat tuli jo sanottua. Kyllä tämä kanssa on hommaa huokaili Petteri. Kaisa hätisteli käsilaukullaan ulosheittäjät loitommalle ja marssi Petterin huoneeseen.
Kuulkaas mies! Minä en talostani luovu, ettäs sen tiedätte. Rakentakaa huoltoasemanne muualle Kaisa sanoi vihaisella äänellä.
Anteeksi, mutta mistä on kyse? Kysyi Petteri. Kuka te olette? Mistä talosta te puhutte?
Mie oon Kaisa Liisa Lehtonen, Nietuvaarasta ja työ aiotte ryöstää miult talon ja maat. Miehää en niist luovu Kaisa innostui selittämään. Mie soitan just Hannu Karpolle. Taas viedään köyhää kuin pässiä narussa. Mie alotan nälkälakon, mitäs siihen sanotte?

Kuulkaas nyt rouva! Minullakin on esimieheni sanoi Petteri. Käsky rakentaa on varmaan tullut ylempää. En minä niitä käskyjä voi muuttaa Petteri selitti. Hyvä rouva! Älkää huiskiko sillä käsilaukulla, sattuu. Kuulkaas.. silloin Petteri muisti, eikö hän juuri eilen soittanut Kaisa Lehtoselle. Sopinut tapaamisen, vaikkakaan ei näissä merkeissä, eikä hänen työhuoneessaan ollut tarkoitus tavata. Anteeksi, mutta minä olen Petteri Peltopyy. Soitin teille eilen sai Petteri sanotuksi. Kaisan käsilaukku putosi. Mitä? Tämäkin vielä! Kaisa istuutui. Petteri lähetti ulosheittäjät tiehensä, jotka olivat odottaneet sopivaa tilaisuutta saattaa Kaisa ystävällisesti mutta kohteliaasti ulos talosta.

Soititte, luultavasti, luulen niin Kaisa epäröi. No, antaa kuulua! Kertokaa! Sanoi Kaisa kun hän oli hieman toipunut järkytyksestä.
Petteri aloitti selostuksensa. Viipurissa, evakkojunaan noustessa, Kaisan ote oli irronnut äidin hameen helmasta ja siinä mylläkässä Kaisa jäi jälkeen. Äiti oli etsinyt Kaisaa laiturilta ja asemalta sen minkä oli kerinnyt ennen junan lähtöä ja sen jälkeen junasta mutta Kaisaa ei löytynyt. Kaisaa etsittiin monia kertoja, mutta aina tuloksetta. Minä olin sylivauva, joten en voinut muistaa sinua, eikä äiti koskaan maininnut sinua, kun tulin isommaksi. Asia salattiin minulta täysin. Sain vihdoin vihiä olemassa olostasi, kun satuin näkemään kuvan Viikkopulinoissa. Muistin, että äidillä oli samanlainen kuva albumissa, jota hän oli usein salaa katsellut kun luuli etten huomannut. Äiti kerkesi kertomaan ennen kuolemaansa tapahtuneesta ja pyysi ottamaan selville oletko sinä hänen Kaisansa. Työkiireiden johdosta asian selvittäminen kesti.
Kaisa muisti laittaneensa kuvan Viikkopulinoihin, jossa voi kysyä vanhoista valokuvista, josko joku sattuisi tunnistamaan, että kuka on kuka. Kaisa oli usein ihmetellyt miksi hänellä oli kyseinen valokuva. Saattoi johtua kauniista kiiltokuvasta joka oli liimattu valokuvan taakse. Sitä Kaisa oli pienenä ihaillut.
Kaisa itse ei muistanut Viipurin tapahtumasta mitään, ei vaikka kuinka muisteli.

Kaisa oli edelleen epäluuloinen. Ihmekös tuo. Mies väittää olevansa hänen veli ja oli viemässä hänen taloaan. Minulla on kuva mukana, katsoka itse sanoi Petteri ja näytti kuvaa. Kyllä, kuva oli täsmälleen samanlainen kuin Kaisalla oli, siis oli, koska lehti ei ollut palauttanut kuvaa. Kotia mennessä käyn vaatimassa kuvan takaisin mietti Kaisa.
Äiti, Petteri ja Kaisa samassa kuvassa. Kaisa katseli Petteriä ja huomasi yhdennäköisyyttä.

Petteri katseli Kaisaa ja teki päätöksensä.

Petteri soitti jonnekin ja tilasi kahvia, voileipiä ja joitain papereita, mutta Kaisa ei kunnellut, sen verran ymmällään hän vielä oli ja huolissaan talostaan.

Kahvi maistui Kaisalle mutta voileipiin hän ei koskenut. Nälkälakossa, hän muistutti Petteriä.
Vielä soitto sihteerille ja autonkuljettajalle sitten Petteri sanoi Kaisalle no, eiköhän lähdetä katsomaan mitä tässä voi tehdä asian hyväksi.

Maailmanlaajuisen globaalin rakennusliike Myyräntyön Suomen divisioonan maajohtaja Petteri Peltopyy antoi viimeisen käskynsä johtajana, Nietuvaaraan, Petteri sanoi kuljettajalle. Jossakin matkan varrella Petteri poltti nipun sopimuspapereita. Tulen loimussa näkyi vielä hetken allekirjoitus: Petteri Peltopyy.